Riina Rantanen
Tutorina oleminen on yleisesti opettanut paljon. Minulla ei sinänsä ollut mitään odotuksia, millaista tutorina on oikeasti olla, kun aloitin kurssin. Olin jo yläasteella ja lukiossa miettinyt tutoriksi tai tukioppilaaksi liittymistä, mutta silloin olin vielä liian ujo enkä löytänyt rohkeutta siihen. Nyt parikymppisenä tilanne oli tietenkin eri ja tunsin vain, että pystyisin siihen ja haluaisin auttaa ja helpottaa uusien fuksien syksyn aloittamista.
Tutorkoulutukset tuntuivat menevän todella nopeasti ja yhtäkkiä pitikin jo alkaa suunnittelemaan syksyn ohjelmia sekä kirjoittamaan tutorkirjettä. Etenkin tutorkirjeeseen tuntui menevän aikaa, kun halusimme kirjoittaa kaiken mahdollisimman selkeästi uusia oppilaita varten. Jopa syksyn ohjelman suunnitteluun meni oma hetkensä, kun mietimme tutorparini kanssa, mitkä tutustumisleikit olisivat sopivia milloinkin ja mitä kaikkea kivaa tekemistä keksisimme, jottei kaikilla olisi tylsää. Kaiken kaikkiaan saimme OVAn kanssa käytyä kaiken läpi, jonka jälkeen tuli paljon itsevarmempi olo syksystä.
Syksyn ja orientaatioviikon lähentyessä alkoi kuitenkin kaivertamaan pienimuotoinen paniikki. Vaikka olimme suunnitelleet kaiken ja saaneet aikataulut, oli silti moni asia vielä käymättä läpi. Päädyimme parini kanssa päättämään vielä yksityiskohtaisemmat asiat orientaatioviikkoa varten, jottei yhteenkään väliin jäisi tyhjää aukkoa ja pitäisimme fuksit pirteinä ja iloisina. Paniikki tämän palaverin jälkeen lieventyi, kun tiesimme, mitä meidän pitää tehdä tietyissä tilanteissa.
Lyhyesti sanottuna kauhistuttavin ja uuvuttavin viikko oli orientaatioviikko. Silloin piti olla koko ajan esillä, auttaa ja huomioida kaikki tasavertaisesti (vaikka sitä pitää tehdä muutenkin), toisin sanoen se on jopa sosiaalisellekin ihmiselle raskasta. Tutorointi on muuten todella kivaa hommaa ja pääsin oppimaan sekä harjoittamaan ryhmän ohjausta todella usein orientaatioviikon aikana. Saimme myös todella vapaat kädet OVAlta tehdä kaikennäköistä ja olimme aina läsnä, jos meitä tarvittiin. Parhainta oli huomata, kun ryhmä alkoi yhtenäistyä ja ensimmäisen päivän kireys oli jo täysin kadonnut seuraavana päivänä.
Onnistuneen tutoroinnin avaimena on saada ryhmä ryhmäytymään. Mielestäni onnistuimme siinä ja nytkin suunnittelemme kaikkea muuta kivaa tekemistä yhdessä ryhmän kanssa. Toiveenamme on myös yhdistää muita vuosikurssilaisia mukaan tekemisiin, sillä sellaista yhtenäisyyttä me itse kaipasimme. Tutoroinnin kurssin ottaminen oli yksi parhaimpia päätöksiäni enkä tule sitä katumaan. Sen mukana tutustuu niin moneen uuteen ihmiseen oman alan lisäksi ja luomaan yhteyksiä. Onnistumisen tunne on myös todella iso plussa.
Jos vähänkin kiinnostaa tutorointi, niin suosittelisin sitä ehdotto-masti, sillä ainahan uudet opiskelijat kaipaisivat oman alansa tutoria.